|
Kilpirauhaspotilaiden avuksi perustettiin v. 1996 valtakunnallinen Kilpirauhaspotilasyhdistys ry. Kasvavan jäsenmäärän myötä toimintaa selkeytettiin ja tehtäviä jatkamaan perustettiin marraskuussa 1999 Suomen Kilpirauhasliitto, joka rekisteröitiin huhtikuussa 2000.
Toiminnan tarkoituksena on kehittää ja edistää kilpirauhaspotilaiden hoitoa, kuntoutusta ja tutkimusta sekä parantaa heidän sosiaaliturvaansa. Toiminnassa pyritään ottamaan huomioon myös kilpirauhaspotilaiden läheiset.
Suomen Kilpirauhasliitto ry toimii kattojärjestönä paikallisyhdistyksille. Paikallisyhdistysten verkko ei ole vielä koko maata kattava. Tavoitteena on saada toiminta lähelle jäseniä.
Liitto tukee paikallisyhdistystoimintaa ja uusien yhdistysten perustamista sekä jäseniä, jotka eivät vielä kuulu yhdistysten toiminnan piiriin.
Liiton jäsenrekisterissä on tällä hetkellä noin 4500 henkilöä.
Järjestämme sopeutumis / kuntoutuspäiviä ja kuntotapahtumia sekä asiantuntija / lääkäriluentoja eri puolilla Suomea.
Suomen Kilpirauhasliiton / paikallisyhdistyksen jäsenenä saat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Suomen Potilaslehden sekä jäsenkirjeet, joissa tiedotetaan toiminnasta.
Jäsenmaksu 15 € / vuosi. Liity jäseneksi...
Toimistosta on saatavana ilmaiset esitteet kilpirauhastaudeista suomen ja ruotsinkielisinä:
- Kilpirauhasen vajaatoiminta
- Kilpirauhasen liikatoiminta
- Lasten kilpirauhastaudit
- Kilpirauhasen syöpätaudit
sekä seuraavat maksulliset julkaisut, hintaan lisätään postimaksu:
- Kilpirauhassairauksista (luento, Matti Välimäki) 4 eur
- Kilpirauhasen taudit (Bror-Axel Lamberg, Matti Välimäki) 5 eur
- Sköldkörtelns sjukdomar (B-A. Lamberg, Matti Välimäki) 5 eur
- Struma, jod och jodbrist Från antiken till nutid (kirja, B-A. Lamberg) 16,50 eur
Tervetuloa mukaan kilpirauhaspotilaiden yhdistystoimintaan!
|